Maksinharju, Maksin vanha rakennus, sukututkimus ...

Maksinharju on Kestilässä sijaitseva laaja harjumuodostuma. Harjulla on ollut asutusta jo kivikaudella.

Harjusta on ajettu soraa tie- ja rakennustöihin 1800-luvulta alkaen. Kestilän talolliset hoitivat tienhoitovelvoitteensa ajamalla tielle soraa hevosilla lähellä olevista soraharjuista. Näin ovat Maksinmäen lukemattomat pienet soramontut syntyneet.

Isäni muisteli, että 1800-luvun viime vuosina syksyisin soran ajon aikaan, Maksinmäellä oli samanaikaisesti puolenkymmentäkin hevosmiestä sorakuormaa hakemassa - jokainen itse avaamastaan montusta.

Maksinharjulla

Kotisivuja

Seija

Ylläpito

MM

Kuva MM 2007

Maksin ja Maksinharjun nimien alkuperä

Maksinharjun kaakkoispäässä lähellä Siikajokea on ollut 1700-luvulla Myllyoja-niminen sotilastorppa, jossa Pulkkilan kappelin rippikirjan 1785 - 1791 mukaan asui Maximus Månsson Pijppo, s.2.11.1743, perheineen.

Tämän neljännen polven ruotusotamiehen, Maximuksen mukaan torppaa on kutsuttu Maksiksi ja asuinpaikkaa laajemmin Maksinkankaaksi. Isojaossa, kun torpasta on muodostettu maakirjatila, on tilan nimeksi merkitty Myllyoja ja maarekisterinumeroksi 32. Asuinpaikan ja rakennuksen niminä ovat kuitenkin säilyneet tuolloin jo vakiintuneet Maksinkangas ja Maksi.

Maksinharju on nimenä suhteellisen uusi, Kestilän murteessa on käytetty harjumuodostelmista selkä-päätteisiä nimiä: Hovinselkä, Taninselkä ... ja vielä 1940-luvulla myös Maksinselkä.

Suku monessa mukana

Juho Myllyoja teki vuonna 1895 Kestilän seurakunnalle vaivaisukon. Se kutsuttiin vuonna 2000 vaivaisukkonäyttelyyn Seinäjoelle, josta edelleen vuonna 2001 Rakennustaiteen museoon Helsinkiin. Saluzzon näyttelyyn Italiaan pääsi 15 edustajaa, Juhon tekemä Kestilän ukko yhtenä joukossa.


Mainuan Leinolassa asunut Heikki Tervonen, s.1.10.1756, on ollut vuonna 1809 Porvoon valtiopäivillä Kajaanin kihlakunnan edustajana.

Keisari Aleksanteri I vieraillessa Suomessa 1819 on * Heikki Tervonen ollut vastaanottamassa keisaria Vuolijoen Haapalankankaalla. He olivat tervehtineet ja Aleksanteri oli kertonut muistavansa heidän tavanneen Porvoon valtiopäivillä.

Reijo Heikkisen kuvaus keisarin vierailusta


Äitinsä puolelta Holstilan sukuun kuuluva Esko Tilli oli tunnettu hiihtäjä 1940 - 1950 -luvuilla.

Esko-serkku saavutti SM-hopeaa kolmellakympillä vuosina 1945 ja 1946, SM-pronssia 18 kilometrillä 1947 ja sijoittui mitalisijoille hyvin monissa muissakin hiihdoissa. Hän oli Oslon olympialaisissa 1952 maastohiihtojoukkueen varamiehenä.


Tervanpolttoa ja tiilentekoa

Jylijän tervahauta 2009 MM

Heikki Suorsa muutti vaimonsa Elsan kanssa Maksille 1849. Leipä ja särvin tuotettiin talossa, mutta verot oli maksettava, velka hoidettava ja monenlaista piti ostaakin. Heikki oli monitaitoinen, oli kokemusta rakennustöistä, tervanpoltosta, tiilenteosta ja olipa hän ollut pari vuotta sepänkisällinäkin. Maksilla oli metsää tervanpolton tarpeisiin ja niinpä tervahauta savusi Jylijässä harjun paltteella vuodesta vuoteen. Kesällä polttamansa tervan Heikki vei seuraavana talvena hevoskyydillä Ouluun ja myi tervaporvareille. Ei tervalla rikastunut, mutta siitä oli kuitenkin merkittävä tulo. Kestilän seurakunnan kirkko rakennettiin 1850-luvun alkuvuosina. Heikki oli kirkon rakennustyössä mukana eikä tervanpolttoon tällöin jäänyt aikaa. Koko isännyytensä ajan tervanpoltto oli Heikille tärkeä lisähanke, jolla varsinkin katovuosina oli suuri merkitys.

Viimeisen kerran Jylijän tervahaudan savut levisivät Kestilän kylälle vuonna 1900. Tervanpolttajana oli Heikin poika Antti Myllyoja vanhempi, jonka tuolloin 8 vuoden ikäinen Antti-poika oli ollut joka päivä, reilun viikkon ajan, tervanpoltossa mukana. Poltossa oli ollut ongelmiakin: Polton toisena päivänä kovaksi yltynyt tuuli oli roihauttanut haudan ilmiliekkeihin ja olivatpa lähistöllä olleet kuusentarritkin syttyneet. Miehet olivat lopulta saaneet avotulen sammumaan märillä turpeilla ja sammutusta varten varatuilla hosilla. Isommilta vahingoilta oli vältytty; tosin kolmelta mieheltä olivat partakarvat kärähtäneet ja Hakolan Jussin kessumassi palanut liekeissä. Polton loppuvaiheessa olivat tynnyrit loppuneet, ja paikalle oli jouduttu hakemaan Maksin vene, joka sekin oli tullut melkein täyteen tervaa.

Maksilaiset jatkoivat tervanpolttoa noin vuoteen 1915 saakka tervahytissä, jossa oli rautainen avattava säiliö tervaksille sekä alle ja sivuille muurattu uunirakenne, jolla hytti saatiin kuumaksi. Metallisäiliön alaosasta johti muurauksen läpi rautaputki, josta polton alussa tuli vedensekaista tervaa eli tervan kusta ja sen jälkeen tervaa. Puuhiili, syet oli tärkeä tervanpolton sivutuote, sysiä tarvittiin omassa pajassa ja kelpasivat ne myyntiinkin. Maksin tervahytti sijaitsi Hyttikujan (nykyisen Maksintien alkuosa) varressa, noin 50 metriä Maksin vanhasta rakennuksesta maantielle päin.

Isäni, Antti Myllyoja nuorempi kertoi, että hän oli nuoruusvuosinaan useana syksynä polttanut hytissä tervaa monta viikkoa yhteen menoon. Hyttipolton alkuaikoina oli toiminta ollut kannattavaa, mutta kun tervan kysyntä ja hinta olivat huonontuneet ja pienikokoinen hytti oli ollut töisevä, oli toiminta vähitellen hiipunut. Isäni sanoin oli hyttipoltto ollut töisevää nuivaamista, mutta tervahaudan poltto juhlaa.

Kestilä oli 1800-luvulla pelkästään hevoskuljetusten varassa. Raskasta tavaraa kuten tiiliä ei ollut järkevää tuoda muualta. Kun harjun rinteessä oli tiilentekoon kelvollista savikkoa, niin Antti Myllyoja vanhempi aloitti tiilenteon Maksilla 1800-luvun loppupuolella. Opin Antti lienee saanut isältään Heikiltä, joka oli Säräisniemellä asuessaan ollut tiilenteossa mukana. Työ tapahtui nykyisen Peippolan talon pihan paikkeilla, jossa sijaitsi hevoskäyttöinen tiiliraana ja jossa oli myös tiiliuuni. Kun tuotteet osoittautuivat kelvollisiksi, oli niillä paikallisesti kohtuullinen kysyntä. Autokuljetusten yleistyessä varsinaisten tiilitehtaiden tasalaatuisemmat tuotteet ja halvemmat hinnat pakottivat Antin ja monen muun pienen yrittäjän lopettamaan tuotannon. Muistan tiiliraanan olleen paikoillaan vielä 1946; tiilenteko oli kuitenkin loppunut jo pari vuosikymmentä aikaisemmin.

Maksilta oli kaksi eri tietä Vornaan menevälle maantielle: Lounaispuolella harjua oli tiilenteossa käytetyn saven mukaan Savikuja ja koillispuolella tervahytin mukaan Hyttikuja.

MM 23.06.2013